Mun elämä meni ihan uusiks.
Mun mies oli pettäny mua kesän aikana. Mä muutin pois, otin lapset. Mä oon taas täysin tuntemattomalla maaperällä, tuntemattomassa kaupungissa. Ja se helpottaa mua...
Mulla olis just kaikki edellytykset totaaliselle romahtamiselle, mut musta ei oo viel ikinä tuntunu siltä, et mä olisin näin elossa. Joo, mä olin melkei kuukauden syömättä, elin röökillä ja kahvilla, mut so not.
Mä sain mun oman tilan mistä ma aina haaveilin ja vaikka mä kuinka tätä pelkäsin, niin mun aavistukset oli oikeessa. Mä niin tarvitsen tätä. Se on se toinen ihminen joka multa on vieny sen ilman jota hengittää. Mä elin sitä ja meidän perhettä varten, hukkasin itteni ihan totaalisesti kaikkiin niihin vuosiin. Ei, en missään nimessä väitä et se aika olis ollu turhaa, onhan meillä lapset. Mut mä oon vaan niin kovasti yrittäny antaa kaikkeni ja annoinki, et unohdin itteni. Kun unohtaa ittensä, ei voi huolehtii muistakaan, kyl mä nyt lapset oon aina hoitanu.
Mä annoin sille ja se anto mulle, me vaan annettiin toisillemme olettaen et silleen siitä tulee hyvä. Me ei muistettu koskaan kysyy et mitä se toinen ois ollu vailla. Ja lopulta me katkeroiduttiin. Sen seitsemän vuoden katkeruuden mä purin kiireeseen, mun ex-mies pettämiseen. Ja mä olin vielä valmis antaa anteeks, mut sit ku toi vyyhti paljastu, mä nakkasin sormukset pöydälle ja skriivasin paperit. Musta pääsee kyl eroon, jos oikeesti haluaa, mä vaan silti väitän, et ei se ihminen tiedä vieläkään miten ison pyörän pisti liikkeelle. Se on hukassa ja yks ihmisraunio. Mut mä en haluu olla pitelee sitä enää pystyssä, mä en ota siitä ihmisestä enää koppia.
Mä elän nyt mulle ja mä opettelen et kuka todella on Lilian Karman takana, mitä se tyyppi haluaa ja miten se haluaa elämänsä elää. Ja mä uskon et saavutan sen ihan kaiken, koska niin toimii vetovoiman laki. Ite mä tän tilasin, joten ite mä täältä jatkan. Mä en vittu ikinä oo ollu näin elossa.
