Asettelin ne vartaisiin ja tuikkasin tuleen

Mua pelottaa. Vaaka oli taas aamulla -500g eilisestä (jej, paasto toimii) mut siis se ei pelota. Vaan et mä sorrun koht ahmimaan. Oli tänää jo tosi lähellä. Jääkaapis oli makaronilaatikkoo ja mä en voi sille mitää et närpin niit kovii makaroonei siitä päältä ja tänää mä sen sit tein...ja viel kolme kertaa.

Mä pelkään et se kontrolli pettää. Sit mun pitäis taas alkaa kaikki alusta. Mä vihaan sitä. Ja sitä epäonnistumisen tunnetta. Ja jos mä ahmisin nii mite hitos mä sen saisin pois, miten pahasti keho sen nappais sen moskan itteesä ja kui kauan pitäis taas puskee et sen painon sais lähtee alas???

Se ei vaan oo vaihtoehto. Mä en siis sorru.

Mun ahdistuksel ei oo koht enää rajoja. Se tuntuu taas jo fyysisenä, mun henki salpaantuu ja rintaa puristaa. Mä vaan vajoon syvemmälle ja syvemmälle, eikä kukaan voi mua sielt auttaa pois. Toisaalt oon kyl huomannu et ei täs kukaa juuri yritäkää, mä alan olla jokaiselle taas vaan se ihan yks lysti. Ne kuormittaa ja venyttää, puskee lisää paskaa ja paineita joka suunnasta. Eiks ne muista mite mulle käy, ku mä tipahdan? Ei ku ei ne vaa enää välitä. Ne vaa ajattelee et nyt on niide vuoro. Nii ku aina. Se on aina jonku muun ku mun vuoro.

Pitäis olla viisas ja sanoo et en mä hei nyt pysty, mut ei must oo siihenkää. Mua nii vituttaa et osaan olla just tällane pelkuri, et sit ruikutan elämääni ja vitutustani jossai blogissa, mut ei must oo mihinkää tuol ulkopuolel.

Joskus oon nii vihane et käyn niitä tilanteit läpi ääneen, koht huomaan karjuvani kämpäs suoraa huutoo jolleki, joka ei siis oo ees läsnä. Kai se sit on terapiaa seki. Ja sit ne hetket ku oon joku iha toinen. Luon menneisyyden iha erilaiseks ja näyttelen kohtauksii siit mite asiat sujuis silleen, et saisin syöstyy ulos kaiken ja joskus vähä enemmänki. En mä kyl terve oo...

Just a little lie

Ja sehän oli! Pienempi kuin kahteen vuoteen!

Olin aamulla niin onnessani... hetken. Sit se taas vaan vyöry päälle. Ei tää vielä mikää tuulettamisen aihe oo. Älä nyt liikaa innostu, joo se on hyvä alku, mut ennen kaikkea, se on alku. Mut mä luulen et sain silti jonku sellase vaihteen päälle, ettei tää draivi loppuis. Viikoloppu näyttää. Toine vkl täällä jolloin en vedä perinteisii "lauantai mättöjä". Oi kyllä, ne on ollu meillä tapana niin kauan ku muistan. Mut ei mun tee enää ees mieli (no kyllä välillä tekee ja tosi kovasti) ku huomasin taas pitkä ajan jälkee mite paljon parempaa saa tilalle, ku muistaa vaan pitää itsekurin.

Eikä tarvi enää pelkää et joutusin syömää missään pääsiäisenäkää, se mun kaveri sano kans olevasa laihiksel. En vaa tiiä mitä siitä pitäis ajatella, viimeks se joutu letkuihin. Kai mä vähä kattelen et miten se sen dieetti kulkee.

Tuntuupa kaksnaamaselta. Olla huolissaan toisesta vaik ite sekoilee tälleen. Mut mä kyl rakastan tätä sekoiluu. Ja vihaan valehteluu.

Oon oikeesti tosi paska valehtelee, en ikinä onnistu siin... MUTTA, kun on kyse mun syömisistä nii mus herää joku iha toine persoona joka valehtelee silmät ja korvat täytee ja kaikille. Mä inhoon sitä puolta mussa...

Pienesti pyörryksissä

Se euforia kun sun vanhat vaatteet lepattaa sun päällä. Mä oon niin sekasi ja niin onnelline samaan aikaan.

Kelasin eile hetken, et mitä jos alotan vaan taas syömään pieniä annoksia useesti päivässä. Sit heräs pelko. Mun keho on jo nii nälkiintyny et se varastois kaiken. Joten pienensin kaloreita entisestään.

Ja tän aamun vaatteiden sovitusten jälkeen, päätinki jatkaa paastolla, mut tällä kertaa en sillä ajatuksella et rankaisisin itteeni, vaan nyt mä palkitsen. Kävin kattoo painon äske, se oli jo -100g aamusta, eli huomen aamulla.... Mun paino tulee olemaan pienempi ku kahteen vuoteen <3

Tähä jää nii kovasti koukkuun, etten mä todellakaa haluu täältä ulos. Mut mua pelottaa aivan hiton paljo pääsiäinen. Me mennään sukulaisille koko pääsiäiseks ja mä oon sopinu kaverin kans bileillan pitkäst aikaa. En pelkää ees sitä et mun itsekuri pettäis vaan sitä et miten mä saan tän salattua siltä. Mä vietän sen kans vuorokauden. Mite mä muka voin olla syömättä, ku se ite vetää mättöö? Se alkaa heti aukoo siitä etten syö ja tuputtaa sitä ruokaa. Sitä vituttaa nähä ku mä laihdun.

Porukoille en ees jää yöks, ne ei tajuu sit mitää ja mutsi, noh... Se on aina kannattanuki mieluummi syömättömyyttä ja pahin mitä se vois tuputtaa ois porkkanat :D Miehen porukat. Sen mutsi on kyl kans yrittäny laihduttaa vähintää koko sen 6 vuotta ku me ollaa yhes oltu, et sille ku sanoo, et sori, mun dieetti ei salli ni se ei ees tyrkytä.

Mut toi frendi on paha. Pitää varmaa ostaa jotai turvaruokii mukaa ja sit vaa juoda nii vähä ettei tuu oloja seuraavaks päiväks. Ja tietysti juottaa se nii pahasti ettei se älyy.

-3,2kg

Mun päässä humisee. Huomaan et kroppa on vajonnu ketoosiin, mä maistan sen suussa. Unet on vähentyneet, nukun ehkä 6h yössä ja herään silti virkeenä, mut sit iskee jysäri ja heikotus. Pyörryttää ihan koko ajan, mut pystyn silti juoksee.

Oon laskenu sekä kalorit, et hiilarit. Mietin vaa et miten hitos pystysin saada tosta aamukahvista hiilarit ja rasvat vähemmäks? Siirryin käyttää rasvatonta maitojuomaa (ei, en juo kahviani mustana) ku siin o vähemmä hiilareit ku normi rasvattomassa. Vaihtasin sok.tomiin energiajuomiin, mut hampaat menee iha helvetin kipeeks niistä, eikä sit pysty syömään purkkaa.

-3,2kg täl viikolla. Vituttaa, ku oon pystyny parempaanki. Pitäiskö liikkuu viel enempi? Päivittäin on tunti juoksuu ja toine lihaskuntoo. Ei vissii riitä tai sit en tee tarpeeks tehokkaasti.

Mua ahdistaa tuleva kesä. Mun entiset ystävät jotka puukotti mua selkään, on tulossa häihin joissa oon kaasona. Mun pitää olla siis samoissa polttareissaki niiden kans. Haluisin vaa jättää menemättä, mut sit se ois voitto niille ja saisvat taas puheenaiheen. Mut ainaki voin olla kesällä jo paljo laihempi, kuin ne porsaat ikinä! Siitäki tod.näk. vääntävät vaan jutun et mun asiat on pakko olla vitu huonosti. Haha, mut eikös ne oo? :D En silti oo ikinä ollu nii mielenköyhä ku ne yhteensä.

Turhauttaa

Mun A.I.T kusee ja pahasti. Mä en enää syö läheskään niitä kalorimääriä, mut mun paino ei silti putoa. Ja believe me, mulla on pudotettavaa. Paljon.

Siks mä itseasiassa kirjotan tätä anonyymisti. Jos kukaan koskaan näkis mut irl, ei ikinä uskois et mul on ikinä ollu mitää sh:ta. Ei. Mus ei oo jäljellä yhen ainoota laihaa kohtaa. Mä en voi käsittää mite ihmine voi päästä lihoo näin lyhyessä ajassa. Ja mite ihmeessä se ei enää lähe pois vaik tekis mitä. Joo, tiiän, läski istuu tiukassa, mut mä en ymmärrä, kui se ennen lähti ja nyt ees samoilla keinoilla, vaaka irvistelee samoja lukuja päivästä toisee. Parin kilon heittoja alas ja sit taas takas ylös.

Mut fuck it, mä vedän vaikka loppu ikäni vajaal 200 kcal päivässä. Jos ei kerran laske niin ei se kyl prkl noilla voi noustakaan.

Ei nii mitään

Mua ahdistaa. Ahdistaa niin paljon. Maha kurnii, mä kuulen sen metelin niin kovaa. Mun mieskin kuulee.
"Onko nälkä?" se kysyy.
Ei ole ja on, iha vitun kova nälkä. Mut kun mun paino on taas pudonnu nii enhä mä voi syödäkään. Nii, mä syön sillon kun mun paino ei putoo, koska mä ajattelen et ihan sama. Mut kun mä saan sen lähtee alas, niin alkaa syömälakko. Sit mä näännytän niin kauan, kunnes ratkeen, eikä mulla oo enää mitää rajaa. Tänää oli jo lähellä. Ostin mandariineja. Paha paha paha, koska ne on niin hyviä. Ja ostin myös sipsejä. Enkä mitää pientä pussii. Ahmin niitä ihan sairaasti. Muuta en sit tänää syökään. Huomasin et, kun muistan vaan juoda sen reilut 3l vettä päivässä niin lasku jatkuu.

Mun päässä hälisee taas. Hirvee jysäri ollu koko päivän. Mietin et lähtisinkö lenkille. Ois kiva juosta keuhkot kipeeks ja veren maku suuhun.

Ne kaikki sanat on jo joskus sanottu

Tulin just psykalta. Ai, että mä oon taas niin täynnä vihaa. Mä vaan kiukuttelin siel ku pikkunen kakara, mut mun vaa otti nii paljon päähän! Ne samat neuvot ku aina ennenki. Kui mun pitäis puhuu, miten ajatella, miten tehdä ja mitä.

Mä oon käyny noi samat keskustelut läpi vuodesta toiseen. Entä jos mä vaan oon juuttunu tälle kehälle, enkä vaan ikinä pääse pois? Havahdun taas 10 vuoden päästä et: Ei hitto, vieläki tätä samaa paskaa.

Mun dieetti alko iha jees, vaik en tarkkoi kaloreit tiiä nii sen et ei ainakaa menny yli ja alitus tuskin koskaa haittaa...? Voi ku mä saisin tän masennuksen kanavoituu tohon ruokahaluun. Mä en ymmärrä miks mulla pitää olla nälkä.

Hitto, mä kun saisin itteni kuihtumaan! Siinä mul oliski suunnitelma. Sithän mä kuolisin. Kun pumppu vaan pettäis. Mä pääsisin pakoon, lentäsin pois. Eikä mun tarviis enää ikinä tuntee tätä kipua. "Toi on just se fantasia, mitä monet mietii." Fuck off, mä tulen olee se joka sen toteuttaa!

Jää, älä jää

Mä tulen sairaaksi täällä. Vaikka sairas mä oon aina ollukin. Ihan ku oisin silti saanu pidettyy itteni kasassa jo jonkun aikaa. Mut mä en vaan jaksa enää. Mä en jaksa sitä et ihmiset pyörittelee silmiään tälle. Enkä mä enää kestä tätä painettakaan.

Mun isä ei uskalla soittaa mulle enää, eikä sisko käydä kylässä. Mä taisin olla sillekin liikaa. Mut ehkä ihan hyvä, en mä enää varmaan jaksais niille mitään selittääkään. Haluisin vaan ajaa ojaan. Antaa mennä, koska miks mä räpistelisin pysyäkseni pinalla? Pohjaan mua viedään kumminkin, miks mä en vaan saa olla rauhassa?

En mä jaksa ettii mitään syyllisiä, tuskin tähän sellasia lopulta onkaan. Mun omat asenteet mut tähän tuo kerta toisensa jälkeen ja mä vaan väsyn yrittäessäni opetella niistä irti. Oi sitä euforiaa mikä tulee siitä ajatuksesta et vaan pakkaan laukkuni ja nostan rahat tililtä, otan taksin kentälle ja valkkaan vaan mihin lähen. Enkä kertois kellekään.

Mut sit iskee se pelko. Mitäs sit, kun mut löydetään. Joutusin kasvotusten niiden kanssa kenet jätin. Ja joutusin huomaamaan, et täällä on asiat sujunu silti, muut on silti jatkanu ja saanu asiansa hoidettuu. Se turhuuden tunne, kun älyisin et mun pako, ei jättäny niille muuta, kun epätietoisuuden. Ei ne mua tarvii, mä vaan uskottelen olevani ainoo joka tätä paskaa kykenee pyörittää. Sit ne huomais, miks mä pakenin, koska tää on raskasta. Ja ne halveksis mua, koska mä jätin kaiken ja koska mun vaan pitää jaksaa.

Siks mut valtaa se itsetuhoisuus. Kun mä kuolisin niin mun ei tarviis enää kohdata sitä halveksuntaa. Mä vaan pääsisin pois. Mä tiedän et olisin itsekäs, enkä vaan siks et "itsemurha on maailman itsekkäin teko." Toi ikivanha fraasi saa mut melkein nauramaan, kaikki sitä kylvää, mut kukaan ei sisäistä mitä se tarkottaa. Vaan mä oikeesti pesisin käteni tästä, jättäsin jälkeeni ihmiset ihmettelemään et miks ja mun miehen hoitaa tätä paskaa. Jospa se sit sais apua. Jospa ne sit löytäis tän.

Mulle on aina tolkutettu et mun pitäis osaa ajatella itteeni välillä. Sit, kun mä niin teen ni ei sekää kelpaa. Tajuutteko te oikeesti miten vitusti te multa vaaditte?!?! Mun on oltava täällä kaikkia varten ja mä en silti oo keltään koskaan mitään vaatinu. Niin mitä jos kerranki antaisitte mulle jotain? Mun pitäis osata pyytää aikaa itelleni. ON SE VITTU KUMMA!!!?! Sit kun pyydän nii mulle suututaan. Ja se on ihan sama kelle mä siitä sanon, tää toistaa samaa kaavaa. Miks ei ne vitun ihmiset älyy ite ajatella, et noh, enpä nyt tänään rasita sitä. EI, kun mun pitää vittu osata ite sanoo et en jaksa ja sit mulle paiskotaan luuria et: Ei vittu sitte! Soiota sit, kun sattuu neidille sopimaan!

Mä oon niin kyllästyny tähän paraskaveri järjestelmään, eikö me tästä päästy jo ala-asteella. Kaikki kuvittelee olevansa toiselle jotain helvetin spessuu ja sit kun huomaa et: Kyllä, tarkoitin myös sinua, kun sanoin etten halua et minulle soitellaan! Niin vedetään palollita nokkaan. Tää on seurannu mua aina. Opettele kertomaan mille tuntuu ja sen jälkeen pitääki jo osata kattoo peiliin. En mä vittu jaksa...

Huomenna alkaa uudella tarmolla A.I.T. 30 päivää ei oo paha, ostin jo wokit valmiiks. I'm so gonna do this shit!