Oon siis ketoillu nyt viikon. Olo on ku ketoosissa, paino kyl putoo tosi hitaasti, mut putoo silti ja suussa on se tuttu imelän ja raudan sekanen maku. Kävin silti hakee ketostixejä (en muista kui se kirjotetaa) eikä ne kyl anna mulle ees heikkoo ketoosii :O Siis oonko mä jo nii kujalla et kuvittelen tän kaiken? Labroissa kyl näky taas ketoaineita, mut oonko mä nyt jotenki torpedoinu tän siin välissä? Jos oon ni en kyl tiedä et mite hitos, mies kaataa yöllä salaa sokerii luukust sisään... Hyi hitto mikä ajatus.
Mut sama kai se, kun tää kerran toimii. -5kg ja sit BMI normaali. Mä päätin et todellaki meen sinne 57kg asti ja jos mä sit viel kattosin, et kuin alas mun on mahdollista päästä. Noi niiko kokeiluna... Kiehtois aivan törkeesti. Kylhä mä muistan mite alhaal on oltu, mut ois halu nähä, pääsenkö vieläki alemmas.
Mikä täs sit kiehtoo niin paljo? Nautinko mä nii paljo siitä et asiat on mun kontrollis, et koukutun tähänki? Kyllä, mä pidän siitä et langat on käsissä ja kyllä, must tuntuu et mä tipahdan iha kokonaan sillon, ku ne ei oo. Mut miks? Johtuuko tää kaikki tosiaa siitä, etten tunne voivani olla rakastettu? Etten rakasta itteeni ja en voi siks antaa kenenkää rakastaa mua ja et pelkään antaa itestäni mitään, etten joudu kokemaan torjutuks tulemisen pelkoa? Mut mähä nimenomaa rakastan itteeni, siks mä teen tätä. Mä en vaa haluu olla läski enää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti