Paasto päivä takana. Olo on jotenki erilainen. Mun lauantait on niin pitkään ollu vapaa syöntiä (mässäilyä) et tää tuntuu melkee virstan pylväältä.
Mun mies oli käyny tänään kaupassa. Sen sijaan et oltais käyty yhdessä. Se oli ostanu kaikkee normi ruokaa mitä meil yleensä laitetaan, mut ei mitään mitä mä voisin syödä. Musta tuntu tosi pahalta. Mä sanoin siitä. Sit se kävi uudestaan kaupassa ja osti mun ostokset. Ja musta tuntu edelleen pahalta.
Ihan ku se olis ekal kerral vihjaillu mulle, et oon niin lihava ettei mun tarvi syödä. Ja sit toi mun tavarat siks et en ois loukkaantunu. Ja nyt mä en voinu syödä mitään. Koska ne oli jotain vitun armopaloja. Et ota nyt sit läski jotain. En vaan voinu nöyrtyy. Mikä oli sit lopulta kuitenki hyvä.
Mä sanoin et mua ahdistaa meidän keittiössä. Et se on täyttäny sen kaikilla houkutuksilla. Miks en vaan voi kääntää ajatuksia siihen asentoon, ettei mun tee mitään mieli. Se katto mua pitkään ja oudosti. En tiiä tajusko se jotain. Nyt samalla pelottaa, mut toisaalta helpottaa. Mä haluisin kertoo sille tän kaiken, mut en sit kuitenkaan haluu. Jos tää nyt menis pilalle niin mut tuomittas loppu elämäks olee läski.
Mulle tuli eilen joku häiriö. Mä liityin johonki Atkins sivustolle. Siel oli tosi hyvii ohjeita sen dieetin kulusta ja hyvin selitetty ne eri vaiheet mitä siihen kuulu. Mut sen jälkeen mua taas kadutti. Et miks mä haikailen jonku terveellisen laihduttamisen pariin. No, et saisin syödä. Possu. Kylhän mä tiedän et se olis fiksumpaa, mut täs on jotain mitä ei miltään muulta dieetiltä saa. Kunnon nälän tunne. Ja se euforia, kun sen kans oppii elämään. Kun huomaa päivä päivältä pärjäävänsä vähemmällä.
Onhan tää nyt ihan sairasta. Mut miten sit ajattelee terve järki? Ja keitä on ne terveet ihmiset?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti