Mä tulen sairaaksi täällä. Vaikka sairas mä oon aina ollukin. Ihan ku oisin silti saanu pidettyy itteni kasassa jo jonkun aikaa. Mut mä en vaan jaksa enää. Mä en jaksa sitä et ihmiset pyörittelee silmiään tälle. Enkä mä enää kestä tätä painettakaan.
Mun isä ei uskalla soittaa mulle enää, eikä sisko käydä kylässä. Mä taisin olla sillekin liikaa. Mut ehkä ihan hyvä, en mä enää varmaan jaksais niille mitään selittääkään. Haluisin vaan ajaa ojaan. Antaa mennä, koska miks mä räpistelisin pysyäkseni pinalla? Pohjaan mua viedään kumminkin, miks mä en vaan saa olla rauhassa?
En mä jaksa ettii mitään syyllisiä, tuskin tähän sellasia lopulta onkaan. Mun omat asenteet mut tähän tuo kerta toisensa jälkeen ja mä vaan väsyn yrittäessäni opetella niistä irti. Oi sitä euforiaa mikä tulee siitä ajatuksesta et vaan pakkaan laukkuni ja nostan rahat tililtä, otan taksin kentälle ja valkkaan vaan mihin lähen. Enkä kertois kellekään.
Mut sit iskee se pelko. Mitäs sit, kun mut löydetään. Joutusin kasvotusten niiden kanssa kenet jätin. Ja joutusin huomaamaan, et täällä on asiat sujunu silti, muut on silti jatkanu ja saanu asiansa hoidettuu. Se turhuuden tunne, kun älyisin et mun pako, ei jättäny niille muuta, kun epätietoisuuden. Ei ne mua tarvii, mä vaan uskottelen olevani ainoo joka tätä paskaa kykenee pyörittää. Sit ne huomais, miks mä pakenin, koska tää on raskasta. Ja ne halveksis mua, koska mä jätin kaiken ja koska mun vaan pitää jaksaa.
Siks mut valtaa se itsetuhoisuus. Kun mä kuolisin niin mun ei tarviis enää kohdata sitä halveksuntaa. Mä vaan pääsisin pois. Mä tiedän et olisin itsekäs, enkä vaan siks et "itsemurha on maailman itsekkäin teko." Toi ikivanha fraasi saa mut melkein nauramaan, kaikki sitä kylvää, mut kukaan ei sisäistä mitä se tarkottaa. Vaan mä oikeesti pesisin käteni tästä, jättäsin jälkeeni ihmiset ihmettelemään et miks ja mun miehen hoitaa tätä paskaa. Jospa se sit sais apua. Jospa ne sit löytäis tän.
Mulle on aina tolkutettu et mun pitäis osaa ajatella itteeni välillä. Sit, kun mä niin teen ni ei sekää kelpaa. Tajuutteko te oikeesti miten vitusti te multa vaaditte?!?! Mun on oltava täällä kaikkia varten ja mä en silti oo keltään koskaan mitään vaatinu. Niin mitä jos kerranki antaisitte mulle jotain? Mun pitäis osata pyytää aikaa itelleni. ON SE VITTU KUMMA!!!?! Sit kun pyydän nii mulle suututaan. Ja se on ihan sama kelle mä siitä sanon, tää toistaa samaa kaavaa. Miks ei ne vitun ihmiset älyy ite ajatella, et noh, enpä nyt tänään rasita sitä. EI, kun mun pitää vittu osata ite sanoo et en jaksa ja sit mulle paiskotaan luuria et: Ei vittu sitte! Soiota sit, kun sattuu neidille sopimaan!
Mä oon niin kyllästyny tähän paraskaveri järjestelmään, eikö me tästä päästy jo ala-asteella. Kaikki kuvittelee olevansa toiselle jotain helvetin spessuu ja sit kun huomaa et: Kyllä, tarkoitin myös sinua, kun sanoin etten halua et minulle soitellaan! Niin vedetään palollita nokkaan. Tää on seurannu mua aina. Opettele kertomaan mille tuntuu ja sen jälkeen pitääki jo osata kattoo peiliin. En mä vittu jaksa...
Huomenna alkaa uudella tarmolla A.I.T. 30 päivää ei oo paha, ostin jo wokit valmiiks. I'm so gonna do this shit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti