Mua ahdistaa. Ahdistaa niin paljon. Maha kurnii, mä kuulen sen metelin niin kovaa. Mun mieskin kuulee.
"Onko nälkä?" se kysyy.
Ei ole ja on, iha vitun kova nälkä. Mut kun mun paino on taas pudonnu nii enhä mä voi syödäkään. Nii, mä syön sillon kun mun paino ei putoo, koska mä ajattelen et ihan sama. Mut kun mä saan sen lähtee alas, niin alkaa syömälakko. Sit mä näännytän niin kauan, kunnes ratkeen, eikä mulla oo enää mitää rajaa. Tänää oli jo lähellä. Ostin mandariineja. Paha paha paha, koska ne on niin hyviä. Ja ostin myös sipsejä. Enkä mitää pientä pussii. Ahmin niitä ihan sairaasti. Muuta en sit tänää syökään. Huomasin et, kun muistan vaan juoda sen reilut 3l vettä päivässä niin lasku jatkuu.
Mun päässä hälisee taas. Hirvee jysäri ollu koko päivän. Mietin et lähtisinkö lenkille. Ois kiva juosta keuhkot kipeeks ja veren maku suuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti